Loppuleirin tapahtumakertomus

Maanantaina kokoonnuimme klo 8 Etapille. Etapilla söimme aamupalan ja pakkasimme tavarat autoon. Sitten koittikin lähtö kohti Marttista. Leirille meitä oli lähdössä kaksi ohjaajaa ja kuusi leiriläistä. Automatka kesti noin 1.5 tuntia. Automatkalla osa meistä otti nokoset ja loput koittivat saada itsensä hereille. Sitten jo saavuimmekin Marttisiin. Ensivaikutelma oli VAU! Marttisissa ensimmäisenä pisti silmään ihana maalaismaisema. Ajettuamme auton parkkiin nousimme hakemaan mökkimme avaimet. Toinen ohjaajista ajoi auton ja tavaramme Lomakylään, ja muu porukka lähti kävelemään mökillemme, mikä sijaitsi Lomakylässä. Matkalla kohti mökkiä törmäsimme kahteen todella suloiseen poniin. Hetken niitä ihasteltuamme matka jatkui. Päästyämme mökille otimme tavaramme autosta. Mökki oli yhdeksän hengen hirsimökki, kaikilla mukavuuksilla. Keittiöstä löytyi jääkaappi sekä uuni että astianpesukone. Siellä oli myös mikro ja kahvinkeitin. Mökissä oli myös suihkutilat sekä sauna, että 2 kappaletta vessoja. Makuuhuoneita oli neljä, kaksi ylhäällä ja kaksi alhaalla. Tavarat purettuamme osa meistä lähti ihailemaan Marttisten kaunista maalaismaisemaa. Ohitimme matkalla päärakennukselle myös vanhan pappilan. Päärakennukselle päästyämme söimme lounaan. Lounas oli intialaistyylistä. Kasvissyöjille sekä raakaruoan syöjälle oli tietystikin omat ruoat. Lounaan jälkeen kokoonnuimme kokoustilaan, missä meille pidettiin alkuinfo, jossa kävimme läpi ainakin leirin ohjelman sekä kirjoitimme paperille jokainen omat tavoitteemme.
Alkuinfon jälkeen pääsimme kokeilemaan kullanhuuhdontaa. Saimme opastusta yhdeltä maailman parhaista kullanhuuhtojista, maailmanennätyksen haltija Marko Vaalilta. Oppaamme kehui meitä. Olimme kuulemma keskivertoa parempi kullanhuuhtojaryhmä. Olimme huolellisia ja maltillisia, huonoin meistä löysi 9/10 kultahippua ja ryhmämme paras löysi 13/10 hippua. Aika uskomaton suoritus siis. Kullanhuuhdonta oli meistä kaikista mielenkiintoista ja mukavaa puuhaa. Seuraavaksi koittikin päivällisaika ja päivällinen tapahtui kokkisodan merkeissä. Olimme aiemmin valinneet listan ruoka-aineksia, joista oli tarkoitus taikoa päivällinen. Kaivettuamme raaka-aineet esille, huomasimme että niitä oli aikas vähänlaisesti. Monella kävi jo mielessä, että saammeko aineksista kahdeksan hengen vatsat täyteen. Ruokaa tuli kuitenkin riittämiin asti, ja vielä jäikin seuraavaksi päiväksi. Kokkisodan jälkeen lämmitimme saunan. Osa porukasta kävi myös kastautumassa järvessä. Saunottuamme koittikin iltapalan aika. Iltapalan söimme omassa mökissämme. Loppuilta kului yhdessä aikaa viettäen mielenkiintoisten keskustelujen parissa. Sitten koittikin nukkuma-aika.

Vaskauksen alkeet meneillään

Hyvin nukutun yön jälkeen koitti tiistaiaamu ja uudet kujeet. Heräsimme noin kahdeksalta ja siitä suuntasimme aamupalalle seisovaan pöytään. Aamupala alkoi 8.30. Aamupalan jälkeen lähdimme huovuttamaan hattuja. Hatunhuovutus oli valtaosasta porukkaa mukavaa puuhaa. Huovuttaminen oli monelle meistä aivan uutta. Onneksi meillä oli hyvä ohjaaja, joka osasi hommansa. Välillä kävimme syömässä lounaan seisovasta pöydästä. Lounaaksi meille oli valmistettu chili con carne tai vaihtoehtoisesti jauhelihakastiketta, perunan tai riisin kera. Kasvissyöjille oli taaskin vaihtoehtoinen ruoka. Lounaan jälkeen jatkoimme hatun huovutusta. Hattuja valmistui monen värisiä ja eri näköisiä. Osa meistä jatkoi huovutusta vielä mökillämme jopa leirin viimeiseen päivään asti ennen kuin sai hattunsa valmiiksi. Hattuja otettiin käyttöön tietenkin heti niiden valmistuttua ja ne päässä kuljettiin joka paikassa. Mitä ilmeisemmin siis omiin luomuksiin oltiin tyytyväisiä.

Huovutuksen jälkeen koitti yläköysiradan vuoro. Köysirata sijaitsi erilaisine esteineen ja temppuineen 6-8 metrin korkeudessa. Osaa meistä jännitti kovasti, toiset taas olivat intoa piukassa ja se huokui heistä. Ennen varsinaiselle köysiradalle menoa saimme jokainen kokovartalovaljaat sekä kypärän. Puettuamme valjaat ja kypärän ohjaajamme tarkisti ne ja varmisti että ne ovat jokaisella kiinnitetty oikein sekä napakasti päällä. Seuraavaksi harjoittelimme maantasolla puihin sidotuissa köysissä sulkurenkaiden oikeaoppista käyttöä. Kaikki osasivat sen kertalaakista, joten pääsimme siirtymään itse köysiradalle. Tornia kiivetessämme toisten ilmeitä ja eleitä oli hausta seurata. Toiset olivat naamat valkoisina jännityksestä, joku taas huokui intoa niin ettei tahtonut pöksyissään pysyä. Köysiradan suoritimme pareittain. Köysiradalla korostui ryhmätyöskentelyn tärkeys. Se sujui meiltä hyvin. Kannustimme ja neuvoimme toisiamme esteiden suorittamisessa. Kaikki meistä suorittivat radan loppuun, mikä ei kuulemma ole todellakaan itsestään selvyys. Siis hyvä me! Pari meistä halusi mennä radan kahteen kertaan. Rata sisälsi seitsemän eri osiota.

Ensimmäinen osio oli nuoralla kävelyä, apuna kaksi köyttä joiden päissä oli solmut. Toinen osio oli lasku köyttä pitkin autonrengasta apuna käyttäen. Sitten olivat ns. lappeellaan olevat tikapuut, joita pitkin piti kävellä. Seuraavassa esteessä oli 3 kappaletta toisistaan irrallaan ilmassa roikkuvia köysitikaspuita, joissa oli tarkoitus siirtyä heilauttaen itsensä tikapuilta toiselle. Sitten oli vastassa kaksiosainen puu”tynnyri”putki. Ensimmäinen putki oli viistosti alaspäin ja jälkimmäinen viistosti ylöspäin. Toiseksi viimeinen osio oli nuora, jonka kulkemiseen oli apuna löysä tukiköysi, joka oli kiinni sekä osion alku- että loppupäässä. Viimeisenä radalla oli vauhdikas vaijerilasku maahan valjaiden varassa. Köysirata oli kaikkien mieleen, ja olimme ylpeitä kun suoritimme radan ja ylitimme itsemme. Lopuksi palautimme varusteet, minkä jälkeen suuntasimme nokkamme kohti mökkiämme, jossa söimme meille valmiiksi tehdyn kasviskiusauksen.

Päivällisen jälkeen aloimme valmistautua illan kotareissua varten. Marttinen tarjosi jokaiselle 0,5 litran limpparin kodalle vietäväksi. Matkalla kodalla kävimme katsomassa ensimmäisen maailmansodan aikaista kenttälinnoitusaluetta. Siellä oli vanha tykki, korsu sekä juoksuhautoja. Kodalle päästyämme teimme nuotion ja paistoimme makkaraa odotellessamme makkaroiden valmistumista pelasimme Kuutamolla -ohjelman inspiroimaa valheenspottauspeliä (tyylillä kaksi totuutta ja yksi valhe oman elämän vaiheista). Kun olimme syöneet vatsamme täyteen, lähdimme takaisin kohti mökkiä. Aloimme melko pian iltapuuhiin, sillä kello oli odotettua enemmän, ja pakkasimme seuraavan päivän retkeä varten valmiiksi lämmintä vaatetta sekä sadevarusteet. Lopuksi kömmimme päivän touhujen jäljiltä väsyneinä sänkyihimme.

Keskiviikkoaamu alkoi aamupalalla kello 8.30, muiden aamujen tapaan. Siitä selvittyämme ne, jotka eivät olleet edellisenä iltana pakanneet, pääsivät katsomaan mitä tarvitsisivat retkelle mukaan, ja ahkerammatkin tarkistamaan varusteensa. 9.30 lähdimme kohti Torisevan rotkojärviä tilausajobussilla. Mukaamme lähti opas Marttisilta. Matka meni nopeasti, ja piakkoin talsimmekin jo oppaamme perässä metsään. Hetken matkaa kuljettuamme silmiimme osui muutama suppilovahverorypäs, jotka poimimme mukaan hyödyntääksemme niitä myöhemmin ruoan teossa. Kulkien Keskinen-Torisevalta Alainen-Torisevalle taitoimme noin kahden kilometrin mittaisen matkan. Maasto oli vaihtelevaa, korkeuseroja oli paljon ja kuin veitsellä maahan leikatun rotkojärven kallioseinämät olivat vaikuttavat. Maisemat olivat mahtavat, etenkin Alainen-Torisevalla, missä kuljimme 20 metriä korkean suoraseinäisen kallion reunalla, mistä oli upeat näkymät järvelle. Ainoa asia, mikä hiukan häiritsi oli Vaasantien läheisyys ja sieltä kuuluvat autojen äänet. Luontopolkua kulkiessamme kuulimme myös hiukan Torisevan historiaa. Kuulimme tarinan Inkerin Kalliosta ja siitä mistä se on saanut nimensä. Opas kertoi meille myös tarinan edesmenneestä karhun kaataja Kitusesta. Kuljettuamme reitin loppuun valmistimme itsellemme kenttälounaan. Ruoka valmistettiin trangioilla. Ruoaksi teimme italianpataa. Keitimme myös trangioilla itsellemme kahvit. Vettä alkoi ripottelemaan hiukan odotettua aiemmin ja sytytimme nuotion, jonka äärellä oli mukava lämmitellä. Ruoat söimme ison kuusen alla suojassa sateelta. Ruoat oli syöty ja tavarat pakattu kasaan juuri parahiksi, kun takaisinkuljetuksemme jo saapuikin.

Marttisille takaisin päästyämme purimme tavarat ja vaihdoimme kuivaa vaatetta päälle. Sitten suunnistimme päärakennukselle villiruokainfoon, jossa pääsimme tutustumaan ja maistelemaan erilaisia luonnon antimia, kuten apilaa, voikukan juurta, vesiheinää, suolaheinää, lutukkaa, ruusunmarjaa ja voikukkakapriksia. Jälkiruoaksi oli mesiangervokermavaahtoa ja pihlajanmarjavispipuuroa sekä kuusenkerkkäsiirappia. Oli kyllä melkoisia makuelämyksiä. Sen jälkeen lähdimme mökillemme päivälliselle, minkä keittiö oli meille valmiiksi tehnyt. Päivälliseksi saimme tofunakkipataa. Illan ohjelmassa oli rantasaunalla saunomista. Ensiksi oli naisten saunavuoro. Siellä saunottiin ja käytiin myös kastautumassa järvessä. Seuraavaksi miehet saunoivat ja osa heistäkin kävi järvessä. Kun saunomiset oli saunottu, niin olikin jo iltapalan vuoro mökillämme. Viimeisenä iltana osa valvoi ja vietti aikaa mökissä hiukan muita iltoja pidempään tv:tä katsellen, hattuja huovuttaen ja turisten niitä näitä. Kylläpäs oli taas touhun täyteinen päivä.

Torstaiaamuna kävimme tuttuun tapaan aamupalalla klo 8.30. Aamupalan jälkeen menimme mökillemme ja aloitimme pakkaamaan tavaroitamme sekä siivoamaan mökkiä tulevaa tupatarkastusta varten. Ajatukset olivat hiukan ristiriitaiset. Oli haikea mieli, kun leiriltä lähtö oli pian edessä, toisaalta oli taas ihana päästä takaisin kotiin. Tupatarkastuksesta saimme erittäin hyvää palautetta, mikä oli tietysti mukava kuulla. Olimme kuulemma siivonneet harvinaisen hyvin. Tupatarkastuksen jälkeen pakkasimme tavarat jo valmiiksi autoon, jotta lähtö loppukeskustelun jälkeen sujuisi ripeästi. Siivouksen jälkeen oli loppukeskustelun vuoro. Loppukeskustelussa kävimme läpi fiiliksiä, alkuinfossa kirjoittamiamme odotuksia ja sitä, että toteutuvaitko ne. Piirsimme kädet, johon kirjoitimme, mitä jäi käteen, mitä opin ja annoimme palautetta Marttisille. Marttinen tarjosi vielä jokaiselle viiden euron ”lahjakortin” päärakennuksen kahvioon, josta jokainen sai ostaa mitä mieli teki. Sitten pakkauduimmekin autoomme ja suuntasimme nokkamme kohti Tamperetta

Mitä jäi käteen

Leirille lähdettiin yksimielisen hyvillä fiiliksillä. Odotukset vaihtelivat mahdollisimman minimaalisista aina hienon leirielämyksen kautta maukkaaseen menuun. Tavoitteita leirin ajaksi oli monenlaisia, kuten tietenkin ryhmäläisiäkin. Moni lähti hakemaan tilaisuutta haastaa ja ylittää itsensä, toiset halusivat vain nauttia, joku halusi aktivoituakin. Uuden oppimista toivottiin paljon, ja yksi mahalaskun tehnyt odotus oli ison hauen nappaaminen. Ei ilmeisesti mennyt hullummin, kun kaikkien näiden toiveiden joukosta yksi jäi täyttymättä. Ryhmässäolosta ja ryhmäläisten seurasta nauttiminen onnistui varmaankin kaikilta, odotettiin sitä erikseen tai ei.

Etukäteen oli myös pelkoja. Kipeäksi tuleminen ja leiriltä poisjäänti olisi ollut useammallekin katastrofi. Muutoin pelättiin huonoja unia, että leirillä tulee kiire ja aika loppuu kesken, toisaalta jotakuta arvelutti mahdollinen liian hidas tahtikin. Ainut toteutunut pelko taisi lopulta olla leirin liian aikainen loppuminen. Toisaalta oli ihan mukavaa päästä kotiin.

Luontopolkulaiset saivat leiriltä mukaansa uusia taitoja sekä rohkeutta rikkoa omia rajojaan. Uusia jännittäviä kokemuksia löytyi kiipeilystä, harrastusintoa ainakin huovutuksesta ja iloisia yllätyksiä kullanhuuhdonnasta. Monenlaista leirin kuluessa ehdimme myös oppia ja oivaltaa. Muiden taitojen ja kokemusten lisäksi ryhmähenkikin vahvistui merkittävästi.