keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Eräopasopiskelijan polku ristesi Luontopolun kanssa


Polkuni kuljetti minut tämän vuoden elokuussa Kurun kansainväliselle eräopaskurssille ja koulutukseen kuuluvan harjoittelun aikana se ristesi Etapin Luontopolun kanssa. Harjoitteluni suoritin Luontopolun ensimmäisen jatkoryhmän tykönä. Minulle oli heti koulun alusta asti selvää, etten halua suorittaa harjoitteluani turismiin ja elämysmatkailuun liittyen, sillä aion omassa toiminnassanikin ottaa tulevaisuudessa toisenlaisen lähtökohdan: Maapallon ja sitä myöten ihmistenkin hyvinvoinnin vuoksi kultturimme luontosuhteen on syvennyttävä merkittävästi. Tuota prosessia haluan olla pienellä mutta merkityksellisellä elämälläni tukemassa.

Tiedekin on nykyään sitä mieltä, että luonto tekee meille hyvää ja saamme luonnosta resurssien lisäksi myös henkisiä voimavaroja. Maalaisjärjellä ajateltavissa oleva asia, mutta se ei ole aivan niin yksinkertainen kuin mitä tutkimustulokset osoittavat. Kun hoidamme luontoa, luonto hoitaa meitä. Ei siis riitä, että me ihmiset voimaannumme luonnosta, vaan meidän on myös huomattava syvempi kohtalonyhteytemme luonnon kanssa. On tehtävä vastavuoroisia "sopimuksia" luonnon kanssa, kuten meitä fiksummat esivanhempamme tuhansia vuosia sitten tiesivät, sillä juuri näiden ikiaikaisten sopimusten rikkominen on saanut sekä ekosysteemit että ihmisyhteisöt epätasapainoon.

Luontopolkua eteenpäin -työpaja vastaa kunniakkaasti näihin haasteisiin. Se on kutsu nuorille, jotka tuntevat juurettomuutta ja tarkoituksettomuutta nyky-yhteiskunnassamme. Se on kutsu nuorille, jotka etsivät suuntaa yhä monimutkaisemmalta tuntuvassa maailmassa. Kuka tahansa tarkasti ympäristöään havainnoiva henkilö voi nähdä, että kulttuurimme ei tarjoa kunnollisia kiinnekohtia yhteisöä kaipaavalle ihmismielelle. Olemassaolon tarkoitusta etsitään maineesta ja mammonasta, mutta yhä useammalle nuo rahan ja korkean statuksen arvot ovat valhetta, mikä kuvastuu hyvin varsinkin kaikkein herkimmissä nuorissa. Monesti tuntuu siltä, että ainoa vaihtoehto uraputkelle on apatia ja luovuttaminen.

On kuitenkin olemassa kolmaskin polku, minkä sanon puhtaasti omasta kokemuksestani. Juuremme voimme kasvattaa ihmiskulttuuria laajempaan yhteisöön: luonto ottaa aina avosylin vastaan, sillä me olemme osa sitä. Luontosuhteen syventyessä saamme yhä enemmän voimaa tehdä parhaamme yhteisen tulevaisuutemme eteen, johon kuuluvat niin ihmiset kuin kaikki kanssaolentommekin. Siinäpä vasta merkitystä! Huomaatteko, olemme kaikki merkityksellisiä ja elämällämme on tarkoitus.

Osma Naukkarinen,
eräopasopiskelija ja ahma

perjantai 21. marraskuuta 2014

Viimeisiä päiviä viedään



Keskiviikko kului erilaisten haasteiden parissa. Ensimmäisenä piti saada viisitoista satunnaista ihmistä kanssamme yhteiskuvaan. Haaste otettiin innolla vastaan, kuten kuvasta näkyy:

Eiiiiiii...
 Sitten lähdettiinkin hieman uniikimpaa lounaspaikkaa etsimään.

Piknikpaikka löytyi.




Viikon luontokuva: Tupakka-apina Tuomiokirkon puiston puussa.

Sapuskaa nälkäisille.

Puistobileet!

Musiikki ja "vahvistin".

"Oven edusta pidettävä vapaana"
Lounaan jälkeen jakaannuimme kahteen ryhmään, jotka kummatkin saivat käteensä kartan ja ohjeet geokätköilypaikan etsintään. Harmi kyllä, "ykköstiimi" menetti palkintoherkut jäätyään kätkön löytämisen jälkeen kahville. Loppupäivä sujui kananmunatehtävien parissa. Ensin piti saada kuljetettua kaksi (raakaa) kananmunaa Keskustorilta Koskikeskuksen keskusaukiolle ilman, että itse kannoimme niitä metriäkään. Eli ei kun apua etsimään...
Ensimmäinen reipas munienkantaja-apulainen.

Iloinen auttajamme.
 Meidän piti myöhemmin perille päästyämme myös lähteä ryhmiemme kera etsimään paikkaa, jossa keittää mainitut kananmunat. Ja löytyihän sellainen:
Kananmunien keittoa odotellessa.

Ilmaiset kahvit plussana.

Valmiina: Tero ja Esa
 Eikä se siihen päättynyt: meidän piti vielä saada keitetyt kananmunat vaihdettua pieniin esineisiin. Ehkä vastoin joidenkin odotuksia myös tämä onnistui yllättävän hyvin. Aivan lopuksi kävimme läpi haasteet ja oppimamme asiat.


Torstaina valmistelimme viimeistä päivää ja kävimme ostamassa juhlaherkkuja.



Nyt perjantaina ovat viimeiset hetket käsillä, ja tunnelmat ovat jokseenkin iloisenhaikeat. Lainatakseni Tohtoria: "Before I go, I just want to say you were fantastic. Absolutely fantastic. And you know what? So was I!"



Loppuun vielä ryhmän tekemä kollaasi pajajaksostamme. Kas tässä:

tiistai 18. marraskuuta 2014

Kokemuksia ja tutkimuksia luonnosta

Mielestäni Luontopolkua Eteenpäin-työpajan kaltaisista palveluista on paljon apua nuorille, sillä se tuo uutta tietoa ja taitoa, sekä parhaimmassa tapauksessa herättää kiinnostuksen luonnossa liikkumiseen, ja tarjoaa samalla hyvän harrastuksen, josta hyötyy sekä keho että mieli! Itselleni kurssilla oleminen on ollut voimaannuttava kokemus, ja se on tuonut mukanaan virkeyttä ja aktiivisuutta omaan arkeen. Työttömille nuorille juuri tälläinen palvelu joka yhdistää urasuunnittelun ja luonnossa oleskelun, saattaa olla ponnahduslautana parempaan arkeen, ja samalla selkeyttää tulevaisuuden suunnitelmia uusien kontaktien kautta.

                   Tiedepuolta
Japanissa luonnossa liikkumisen terveysvaikutuksia on alettu tarkemmin tutkimaan lääketieteellisesti viime vuosien aikana. Lääkärit voivat Japanissa jopa kirjoittaa reseptiksi potilaalle metsäkylpyjä eli shinrin-yokuja. Myös Iso-Britanniassa ja Australiassa luonto yhdistetään vahvasti terveyteen ja hyvinvointiin. Meillä Suomessa luonnon hyvinvointi- ja terveysvaikutusten huomioiminen hoitomuotona on vielä vähäistä, mutta tulevaisuudessa toivottavasti tähän asiaan saataisiin muutos!

Jo pelkästään näköaistin kautta luontoympäristön näkemisellä on tutkittuja vaikutuksia. Tutkimusten mukaan esimerkiksi sairaalan potilaiden on todettu toipuvan nopeammin, kärsivän vähemmän leikkauksen jälkeisiä komplikaatioita sekä käyttävän vähemmän särkylääkkeitä jos potilaalla on ollut mahdollisuus nähdä luontoa sairaalan ikkunoista (R.S Ulrich, 1984). Myös toimistotyöntekijöiden stressitasoon tämän on tutkittu vaikuttavan positiivisesti , samoin myös vankien sairastelujen määrään (E.O Moore, 1981).
Ajolinjojen vierelle istutettujen puiden, ja viheralueiden on tutkittu vähentävän autonkuljettajien stressiä, verenpainetta, sykettä ja hermostomuutoksia (R Parsons, 1998).

 Luonnossa oleilun terveysvaikutukset:

  • 10 minuuttia: verenpaine laskee.
  • 20 minuuttia: mieliala kohoaa.
  • Tunti: tarkkaavaisuus paranee.
  • Kaksi tuntia: elimistön puolustusmekanismit virkoavat.
  • Kolme päivää kestäneen metsäkävelyn vaikutukset tappajasolujen määrässä ja syöpää vähentävien proteiinien määrässä kestivät yli 7 vuorokautta, jopa 30 päivää retken jälkeen sekä merkittävästi alensivat stressihormonien määrää. Lisäksi retket alensivat merkittävästi verenpainetta ja veren sokeriarvoja. Retket lisäsivät elinvoiman tunnetta, sekä vähensivät masennuksen, vihan, väsymyksen ja huolestuneisuuden tunteita.
Lähde: Nippon Medical School


Hyvinvointivaikutuksilla on myös merkittävää taloudellista arvoa, jotka syntyvät sen aineettomista ja aineellisista hyödyistä. Esimerkiksi Suomen kansallispuistoissa vierailijoiden on laskettu tuottavan 10 euroa jokaista euroa kohti, jonka valtio on sijoittanut luontokeskuksiin ja retkeilypalveluihin.

Lainaus Sitra.fi sivuston julkaisusta

-Joonas

maanantai 17. marraskuuta 2014

Loppua kohti

Toiseksi viimeinen viikko alkoi kahdella pajapäivällä. Jokainen oli valitsemallaan pajalla nämä molemmat päivät putkeen, lukuun ottamatta yhtä pajalaista, joka viime hetkellä vaihtoi pajansa lähimetsän siivousoperaatioon.

Roskakavalkadi



Kuten viime viikon tapahtumaraportti todistaa, ainakin blogia saatiin hyvin eteenpäin. Keskiviikkona keskityimme voimavarakansioiden viimeistelyyn, ja osan tehdessä hommaa pajalla viimeisetkin kävivät tulostamassa kuviaan. Loppupäivää kohden meno alkoi olla melkoisen hepulipainotteista, vaikka kansioita saatiinkin valmiiksi. Päivän aikana saimme myös basecampiin uuden hyllyn.

Tyylillä.


Torstaina kävimme Kirskaanniemessä harjoittelemassa retkiruoan tekemistä metsäolosuhteissa, ja maistuva menu valmistuikin jopa hieman etuajassa. Perjantai oli suurimmalla osalla vapaata loppuleirillä kerättyjen "ylimääräisten" tuntien vuoksi.




Klikkaa isommaksi.

Klikkaa isommaksi.









Mystistä herkkua kypsymässä.

Appelsiinimuffinssi. Vähän kärähti!


Ryhmäkuva! Tyytyväisiä ilmeitä. :)




tiistai 11. marraskuuta 2014

Loppuleirin tapahtumakertomus

Maanantaina kokoonnuimme klo 8 Etapille. Etapilla söimme aamupalan ja pakkasimme tavarat autoon. Sitten koittikin lähtö kohti Marttista. Leirille meitä oli lähdössä kaksi ohjaajaa ja kuusi leiriläistä. Automatka kesti noin 1.5 tuntia. Automatkalla osa meistä otti nokoset ja loput koittivat saada itsensä hereille. Sitten jo saavuimmekin Marttisiin. Ensivaikutelma oli VAU! Marttisissa ensimmäisenä pisti silmään ihana maalaismaisema. Ajettuamme auton parkkiin nousimme hakemaan mökkimme avaimet. Toinen ohjaajista ajoi auton ja tavaramme Lomakylään, ja muu porukka lähti kävelemään mökillemme, mikä sijaitsi Lomakylässä. Matkalla kohti mökkiä törmäsimme kahteen todella suloiseen poniin. Hetken niitä ihasteltuamme matka jatkui. Päästyämme mökille otimme tavaramme autosta. Mökki oli yhdeksän hengen hirsimökki, kaikilla mukavuuksilla. Keittiöstä löytyi jääkaappi sekä uuni että astianpesukone. Siellä oli myös mikro ja kahvinkeitin. Mökissä oli myös suihkutilat sekä sauna, että 2 kappaletta vessoja. Makuuhuoneita oli neljä, kaksi ylhäällä ja kaksi alhaalla. Tavarat purettuamme osa meistä lähti ihailemaan Marttisten kaunista maalaismaisemaa. Ohitimme matkalla päärakennukselle myös vanhan pappilan. Päärakennukselle päästyämme söimme lounaan. Lounas oli intialaistyylistä. Kasvissyöjille sekä raakaruoan syöjälle oli tietystikin omat ruoat. Lounaan jälkeen kokoonnuimme kokoustilaan, missä meille pidettiin alkuinfo, jossa kävimme läpi ainakin leirin ohjelman sekä kirjoitimme paperille jokainen omat tavoitteemme.
Alkuinfon jälkeen pääsimme kokeilemaan kullanhuuhdontaa. Saimme opastusta yhdeltä maailman parhaista kullanhuuhtojista, maailmanennätyksen haltija Marko Vaalilta. Oppaamme kehui meitä. Olimme kuulemma keskivertoa parempi kullanhuuhtojaryhmä. Olimme huolellisia ja maltillisia, huonoin meistä löysi 9/10 kultahippua ja ryhmämme paras löysi 13/10 hippua. Aika uskomaton suoritus siis. Kullanhuuhdonta oli meistä kaikista mielenkiintoista ja mukavaa puuhaa. Seuraavaksi koittikin päivällisaika ja päivällinen tapahtui kokkisodan merkeissä. Olimme aiemmin valinneet listan ruoka-aineksia, joista oli tarkoitus taikoa päivällinen. Kaivettuamme raaka-aineet esille, huomasimme että niitä oli aikas vähänlaisesti. Monella kävi jo mielessä, että saammeko aineksista kahdeksan hengen vatsat täyteen. Ruokaa tuli kuitenkin riittämiin asti, ja vielä jäikin seuraavaksi päiväksi. Kokkisodan jälkeen lämmitimme saunan. Osa porukasta kävi myös kastautumassa järvessä. Saunottuamme koittikin iltapalan aika. Iltapalan söimme omassa mökissämme. Loppuilta kului yhdessä aikaa viettäen mielenkiintoisten keskustelujen parissa. Sitten koittikin nukkuma-aika.
Vaskauksen alkeet meneillään
Hyvin nukutun yön jälkeen koitti tiistaiaamu ja uudet kujeet. Heräsimme noin kahdeksalta ja siitä suuntasimme aamupalalle seisovaan pöytään. Aamupala alkoi 8.30. Aamupalan jälkeen lähdimme huovuttamaan hattuja. Hatunhuovutus oli valtaosasta porukkaa mukavaa puuhaa. Huovuttaminen oli monelle meistä aivan uutta. Onneksi meillä oli hyvä ohjaaja, joka osasi hommansa. Välillä kävimme syömässä lounaan seisovasta pöydästä. Lounaaksi meille oli valmistettu chili con carne tai vaihtoehtoisesti jauhelihakastiketta, perunan tai riisin kera. Kasvissyöjille oli taaskin vaihtoehtoinen ruoka. Lounaan jälkeen jatkoimme hatun huovutusta. Hattuja valmistui monen värisiä ja eri näköisiä. Osa meistä jatkoi huovutusta vielä mökillämme jopa leirin viimeiseen päivään asti ennen kuin sai hattunsa valmiiksi. Hattuja otettiin käyttöön tietenkin heti niiden valmistuttua ja ne päässä kuljettiin joka paikassa. Mitä ilmeisemmin siis omiin luomuksiin oltiin tyytyväisiä.
Huovutuksen jälkeen koitti yläköysiradan vuoro. Köysirata sijaitsi erilaisine esteineen ja temppuineen 6-8 metrin korkeudessa. Osaa meistä jännitti kovasti, toiset taas olivat intoa piukassa ja se huokui heistä. Ennen varsinaiselle köysiradalle menoa saimme jokainen kokovartalovaljaat sekä kypärän. Puettuamme valjaat ja kypärän ohjaajamme tarkisti ne ja varmisti että ne ovat jokaisella kiinnitetty oikein sekä napakasti päällä. Seuraavaksi harjoittelimme maantasolla puihin sidotuissa köysissä sulkurenkaiden oikeaoppista käyttöä. Kaikki osasivat sen kertalaakista, joten pääsimme siirtymään itse köysiradalle. Tornia kiivetessämme toisten ilmeitä ja eleitä oli hausta seurata. Toiset olivat naamat valkoisina jännityksestä, joku taas huokui intoa niin ettei tahtonut pöksyissään pysyä. Köysiradan suoritimme pareittain. Köysiradalla korostui ryhmätyöskentelyn tärkeys. Se sujui meiltä hyvin. Kannustimme ja neuvoimme toisiamme esteiden suorittamisessa. Kaikki meistä suorittivat radan loppuun, mikä ei kuulemma ole todellakaan itsestään selvyys. Siis hyvä me! Pari meistä halusi mennä radan kahteen kertaan. Rata sisälsi seitsemän eri osiota.
Ensimmäinen osio oli nuoralla kävelyä, apuna kaksi köyttä joiden päissä oli solmut. Toinen osio oli lasku köyttä pitkin autonrengasta apuna käyttäen. Sitten olivat ns. lappeellaan olevat tikapuut, joita pitkin piti kävellä. Seuraavassa esteessä oli 3 kappaletta toisistaan irrallaan ilmassa roikkuvia köysitikaspuita, joissa oli tarkoitus siirtyä heilauttaen itsensä tikapuilta toiselle. Sitten oli vastassa kaksiosainen puu”tynnyri”putki. Ensimmäinen putki oli viistosti alaspäin ja jälkimmäinen viistosti ylöspäin. Toiseksi viimeinen osio oli nuora, jonka kulkemiseen oli apuna löysä tukiköysi, joka oli kiinni sekä osion alku- että loppupäässä. Viimeisenä radalla oli vauhdikas vaijerilasku maahan valjaiden varassa. Köysirata oli kaikkien mieleen, ja olimme ylpeitä kun suoritimme radan ja ylitimme itsemme. Lopuksi palautimme varusteet, minkä jälkeen suuntasimme nokkamme kohti mökkiämme, jossa söimme meille valmiiksi tehdyn kasviskiusauksen.
Päivällisen jälkeen aloimme valmistautua illan kotareissua varten. Marttinen tarjosi jokaiselle 0,5 litran limpparin kodalle vietäväksi. Matkalla kodalla kävimme katsomassa ensimmäisen maailmansodan aikaista kenttälinnoitusaluetta. Siellä oli vanha tykki, korsu sekä juoksuhautoja. Kodalle päästyämme teimme nuotion ja paistoimme makkaraa odotellessamme makkaroiden valmistumista pelasimme Kuutamolla -ohjelman inspiroimaa valheenspottauspeliä (tyylillä kaksi totuutta ja yksi valhe oman elämän vaiheista). Kun olimme syöneet vatsamme täyteen, lähdimme takaisin kohti mökkiä. Aloimme melko pian iltapuuhiin, sillä kello oli odotettua enemmän, ja pakkasimme seuraavan päivän retkeä varten valmiiksi lämmintä vaatetta sekä sadevarusteet. Lopuksi kömmimme päivän touhujen jäljiltä väsyneinä sänkyihimme.

Keskiviikkoaamu alkoi aamupalalla kello 8.30, muiden aamujen tapaan. Siitä selvittyämme ne, jotka eivät olleet edellisenä iltana pakanneet, pääsivät katsomaan mitä tarvitsisivat retkelle mukaan, ja ahkerammatkin tarkistamaan varusteensa. 9.30 lähdimme kohti Torisevan rotkojärviä tilausajobussilla. Mukaamme lähti opas Marttisilta. Matka meni nopeasti, ja piakkoin talsimmekin jo oppaamme perässä metsään. Hetken matkaa kuljettuamme silmiimme osui muutama suppilovahverorypäs, jotka poimimme mukaan hyödyntääksemme niitä myöhemmin ruoan teossa. Kulkien Keskinen-Torisevalta Alainen-Torisevalle taitoimme noin kahden kilometrin mittaisen matkan. Maasto oli vaihtelevaa, korkeuseroja oli paljon ja kuin veitsellä maahan leikatun rotkojärven kallioseinämät olivat vaikuttavat. Maisemat olivat mahtavat, etenkin Alainen-Torisevalla, missä kuljimme 20 metriä korkean suoraseinäisen kallion reunalla, mistä oli upeat näkymät järvelle. Ainoa asia, mikä hiukan häiritsi oli Vaasantien läheisyys ja sieltä kuuluvat autojen äänet. Luontopolkua kulkiessamme kuulimme myös hiukan Torisevan historiaa. Kuulimme tarinan Inkerin Kalliosta ja siitä mistä se on saanut nimensä. Opas kertoi meille myös tarinan edesmenneestä karhun kaataja Kitusesta. Kuljettuamme reitin loppuun valmistimme itsellemme kenttälounaan. Ruoka valmistettiin trangioilla. Ruoaksi teimme italianpataa. Keitimme myös trangioilla itsellemme kahvit. Vettä alkoi ripottelemaan hiukan odotettua aiemmin ja sytytimme nuotion, jonka äärellä oli mukava lämmitellä. Ruoat söimme ison kuusen alla suojassa sateelta. Ruoat oli syöty ja tavarat pakattu kasaan juuri parahiksi, kun takaisinkuljetuksemme jo saapuikin.


Marttisille takaisin päästyämme purimme tavarat ja vaihdoimme kuivaa vaatetta päälle. Sitten suunnistimme päärakennukselle villiruokainfoon, jossa pääsimme tutustumaan ja maistelemaan erilaisia luonnon antimia, kuten apilaa, voikukan juurta, vesiheinää, suolaheinää, lutukkaa, ruusunmarjaa ja voikukkakapriksia. Jälkiruoaksi oli mesiangervokermavaahtoa ja pihlajanmarjavispipuuroa sekä kuusenkerkkäsiirappia. Oli kyllä melkoisia makuelämyksiä. Sen jälkeen lähdimme mökillemme päivälliselle, minkä keittiö oli meille valmiiksi tehnyt. Päivälliseksi saimme tofunakkipataa. Illan ohjelmassa oli rantasaunalla saunomista. Ensiksi oli naisten saunavuoro. Siellä saunottiin ja käytiin myös kastautumassa järvessä. Seuraavaksi miehet saunoivat ja osa heistäkin kävi järvessä. Kun saunomiset oli saunottu, niin olikin jo iltapalan vuoro mökillämme. Viimeisenä iltana osa valvoi ja vietti aikaa mökissä hiukan muita iltoja pidempään tv:tä katsellen, hattuja huovuttaen ja turisten niitä näitä. Kylläpäs oli taas touhun täyteinen päivä.

Torstaiaamuna kävimme tuttuun tapaan aamupalalla klo 8.30. Aamupalan jälkeen menimme mökillemme ja aloitimme pakkaamaan tavaroitamme sekä siivoamaan mökkiä tulevaa tupatarkastusta varten. Ajatukset olivat hiukan ristiriitaiset. Oli haikea mieli, kun leiriltä lähtö oli pian edessä, toisaalta oli taas ihana päästä takaisin kotiin. Tupatarkastuksesta saimme erittäin hyvää palautetta, mikä oli tietysti mukava kuulla. Olimme kuulemma siivonneet harvinaisen hyvin. Tupatarkastuksen jälkeen pakkasimme tavarat jo valmiiksi autoon, jotta lähtö loppukeskustelun jälkeen sujuisi ripeästi. Siivouksen jälkeen oli loppukeskustelun vuoro. Loppukeskustelussa kävimme läpi fiiliksiä, alkuinfossa kirjoittamiamme odotuksia ja sitä, että toteutuvaitko ne. Piirsimme kädet, johon kirjoitimme, mitä jäi käteen, mitä opin ja annoimme palautetta Marttisille. Marttinen tarjosi vielä jokaiselle viiden euron ”lahjakortin” päärakennuksen kahvioon, josta jokainen sai ostaa mitä mieli teki. Sitten pakkauduimmekin autoomme ja suuntasimme nokkamme kohti Tamperetta

Mitä jäi käteen
Leirille lähdettiin yksimielisen hyvillä fiiliksillä. Odotukset vaihtelivat mahdollisimman minimaalisista aina hienon leirielämyksen kautta maukkaaseen menuun. Tavoitteita leirin ajaksi oli monenlaisia, kuten tietenkin ryhmäläisiäkin. Moni lähti hakemaan tilaisuutta haastaa ja ylittää itsensä, toiset halusivat vain nauttia, joku halusi aktivoituakin. Uuden oppimista toivottiin paljon, ja yksi mahalaskun tehnyt odotus oli ison hauen nappaaminen. Ei ilmeisesti mennyt hullummin, kun kaikkien näiden toiveiden joukosta yksi jäi täyttymättä. Ryhmässäolosta ja ryhmäläisten seurasta nauttiminen onnistui varmaankin kaikilta, odotettiin sitä erikseen tai ei.

Etukäteen oli myös pelkoja. Kipeäksi tuleminen ja leiriltä poisjäänti olisi ollut useammallekin katastrofi. Muutoin pelättiin huonoja unia, että leirillä tulee kiire ja aika loppuu kesken, toisaalta jotakuta arvelutti mahdollinen liian hidas tahtikin. Ainut toteutunut pelko taisi lopulta olla leirin liian aikainen loppuminen. Toisaalta oli ihan mukavaa päästä kotiin.

Luontopolkulaiset saivat leiriltä mukaansa uusia taitoja sekä rohkeutta rikkoa omia rajojaan. Uusia jännittäviä kokemuksia löytyi kiipeilystä, harrastusintoa ainakin huovutuksesta ja iloisia yllätyksiä kullanhuuhdonnasta. Monenlaista leirin kuluessa ehdimme myös oppia ja oivaltaa. Muiden taitojen ja kokemusten lisäksi ryhmähenkikin vahvistui merkittävästi.
 

torstai 16. lokakuuta 2014

Sydänlammen karpalosuopäivä

Tiistaina ryhmämme suuntasi kohti Ikaalisen Sydänlampea. Mukanamme oli kaksi opasta esittelemässä alueen maastoa ja johdattamassa meitä kohti karpalosuota. Kävelymatkan aikana selvisi, että karpaloiden poimintaretki oli monelle meistä ensimmäinen kerta. Suolle saavuttaessa kumisaappaista oli apua, säästyipähän jalat kuivana. Käveleminen oli yllättävän raskasta erittäin kostean ja upottavan ympäristön ansiosta.

"Ihan oikeasti poimitaan karpaloita tässä."

Maisema Sydänlammelta


Suon laidalla oli pieni kalliosaareke jonne saimme sytytettyä leiritulen. Nuotion sytyttämisen jälkeen lähdimme omaan tahtiin etsimään ja poimimaan karpaloilta ympäröivältä soistikolta. Marjojen bongaus oli alkuun aika kankeaa, koska ei ollut aluksi mitään tietoa minkälaiselta alueelta pitäisi aloittaa etsintä. Pikkuhiljaa sitä sitten alkoi löytymään saalista etsinnän jälkeen, ja sitä kyllä tulikin aika reippaasti.

Hieman ennen lounastaukomme alkamista Sydänlammelle saapui MTV3-kanavan reportteri sekä kuvaaja Helsingistä. Tervehtimisten jälkeen aloitimme lounastamisemme ja samalla rupattelimme reportterin kanssa tarkemmin asiasta, mistä he olivat tulleet tekemään haastatteluaan. Haastattelija halusi kommentteja työllistymistä edistävien palvelujen toiminnasta, tulevasta lakimuutoksesta sekä Luontopolku kurssista. Kuvaukset olivat uusi ja jännittävä tilanne monelle, mutta luontoympäristö, rento nuotiotunnelma ja kurssilaisten läsnäolo vähensi suorituspaineita. Myös ohjaajaamme haastateltiin kurssin sisällöstä ja vaikutuksista työllistymistä edeltävänä palveluna.


Kurssilaisen haastattelutilanne





Blogger template 'Browniac' by Ourblogtemplates.com 2008

Jump to TOP